Uusimmat

Uutinen

Euroopan urheiluviikolla rohkaistaan lisäämään liikettä ilon kautta

Euroopan urheiluviikkoa vietetään 23.–30.9.2018. Vuonna 2017 viikon aikana liikkui erilaisissa tapahtumissa noin 17 miljoonaa ihmistä yli 30 maassa. Suomen kansallisissa tapahtumissa keskitytään peruskouluikäisiin lapsiin ja nuoriin.
Uutinen

Kieltenopetus alkaa jatkossa jo ensimmäiseltä luokalta – Opetushallituksessa aloitetaan A1-kielen opetussuunnitelmatyö

Ensi vuonna koulunsa aloittavat ekaluokkalaiset opiskelevat ensimmäistä vierasta tai toista kotimaista kieltä keväästä 2020 alkaen. A1-kielen opiskelun tehtävien ja tavoitteiden valmistelu opetussuunnitelman perusteisiin alkaa Opetushallituksessa.
Tiedote

Peruskoululaisten Move!-mittaukset ovat turvallisia ja niitä jatketaan

Viivajuoksu on turvallinen mittausosio Move!-kokonaisuudessa. Opetushallitus on selvittänyt asiaa yhdessä järjestelmän valmistaneiden asiantuntijoiden kanssa sekä pyytänyt mittauksista UKK-instituutilta puolueettoman arvion. Selvitys tehtiin Espoossa sattuneen traagisen onnettomuuden jälkeen.
Uutinen

Miten digitalisaatio vaikuttaa osaamis- ja koulutustarpeisiin?

Osaamisen ennakointifoorumin työpajoissa eri alojen asiantuntijat pohtivat, miten digitalisaatio, tuotantoverkostot ja muut työelämän ilmiöt vaikuttavat siihen, millaista osaamista ja koulutusta tulevaisuudessa tarvitaan. Tulokset toimivat pohjana osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnille.
Uutinen

Maailman suurin vanhempainilta tulee jälleen – Ilmoita koulusi vanhempien valtakunnalliseen keskusteluun

Vanhemmilla on tärkeä rooli lasten koulunkäynnissä. Miten koulu voisi tarjota vanhemmille ja huoltajille mahdollisuuden osallistua aktiivisesti oman lapsensa koulun arkeen? Miten vanhempi voisi parhaiten tukea lapsensa koulunkäyntiä? Tule mukaan valtakunnalliseen tapahtumaan, jossa mahdollistetaan vanhempien välinen dialogi ympäri Suomen.
Uutinen

Kuukauden tilasto: Varhaiskasvatus tavoittaa yhä useamman suomalaislapsen

Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten osuus on Suomessa kasvanut tasaisesti 2000-luvun edetessä. Silti osallistumisaste on meillä edelleen OECD-maiden keskiarvon alapuolella ja myös selvästi alempi kuin muissa Pohjoismaissa.
Tiedote

Kansallinen lukutaitofoorumi: Lukuliike innostaa lukemiseen ja vastaa taitojen heikentymiseen

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen asettama Lukutaitofoorumi julkaisi perjantaina lasten ja nuorten lukutaidon ja lukemisharrastuksen kehittämisen suuntaviivat. Suuntaviivojen pohjalta käynnistyvä Lukuliike haastaa kaikki mukaan edistämään lukemista ja lukutaitoa. Osaksi Lukuliikettä liittyvät myös Opetushallituksen rahoittamat syksyllä 2018 käynnistyvät luku- ja kirjoitustaidon täydennyskoulutushankkeet.
Uutinen

OECD-vertailu: Vanhempien koulutustaso vaikuttaa yksilön koulutuspolkuun voimakkaasti myös Suomessa

Vanhempien koulutus sekä sukupuoli, maahanmuuttajatausta ja syntymämaa vaikuttavat voimakkaasti yksilön koulutuspolkuun ja työllistymiseen, kertoo OECD:n tuore Education at a Glance -julkaisu.
Tiedote

Koulutusviennin arvo jo 310 miljoonaa

Suomalaisia koulutuspalveluja ja -tuotteita vietiin viime vuonna maailmalle 310 miljoonan euron arvosta. Kokonaiskasvu edellisvuodesta oli 16 % ja tänä aikana syntyi 150 uutta työpaikkaa. Hallitusohjelmassa tavoitteeksi asetettu 350 miljoonan euron liikevaihto saavutetaan todennäköisesti tämän vuoden aikana.
Tiedote

Maailman paras peruskoulu tehdään yhdessä – #paraskoulu-kampanja kerää parhaat ideat ja teot

#Paraskoulu on Peruskoulufoorumin käynnistämä kampanja. Peruskoulufoorumin työtä luotsaava Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen haluaa haastaa jokaisen palaamaan peruskysymysten äärelle...
Tiedote

Korkeakoulujen syksyn yhteishaku alkaa – tarjolla 6 600 opiskelupaikkaa

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen syksyn yhteishaku alkaa keskiviikkona 5.9. klo 8. Haku päättyy keskiviikkona 19.9. klo 15. Hakemuksen voi täyttää osoitteessa Opintopolku.fi.
Uutinen

Yrittäjän päivää vietetään 5.9. – yrittäjyys esiin kouluissa ja oppilaitoksissa

Yrittäjyys on osa perusopetuksen laaja-alaista osaamista ja kaikkia ammatillisia tutkintoja. Yrittäjän päivä on hyvä tilaisuus nostaa aihetta esiin kouluissa ja oppilaitoksissa. Teemapäivän verkkosivuilta löytyy vinkkejä päivän viettämiseen.
Uutinen

Digiaikakauden taidot -ohjelma käynnistyy – koulutuksiin haettavissa 7 miljoonaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt Digiaikakauden taidot -ohjelman, jonka tavoitteena on digitaitojen ja heikkojen perustaitojen vahvistaminen. Matalan kynnyksen koulutuksen lisäämisellä halutaan ehkäistä eriarvoisuutta, antaa myönteisiä oppimiskokemuksia ja vahvistaa nykypäivän kansalaistaitoja. Kansanopistot, kansalaisopistot ja muut vapaan sivistystyön oppilaitokset voivat hakea rahoitusta matalan kynnyksen koulutukseen, jossa opitaan esimerkiksi monilukutaitoa ja digitaalisen teknologian käyttöä. Seitsemän miljoonan euron rahoitushaku avataan Opetushallituksessa maanantaina.
Tiedote

Perusopetuksen arviointia uudistetaan ‒ Opetushallitus kerää näkemyksiä opettajilta, oppilailta ja vanhemmilta

Opetushallitus kerää verkossa palautetta ja kehittämisajatuksia perusopetuksen arvioinnista. Palautetta toivotaan opetusalan ammattilaisten lisäksi myös oppilailta ja huoltajilta. Palautetta voi antaa 14.9.2018 asti.
Uutinen

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet uudistuvat syksyn aikana

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet päivitetään Opetushallituksessa vuoden 2018 loppuun mennessä. Muutoksia perusteisiin tuo uusi 1.9. voimaan tuleva varhaiskasvatuslaki. Tuotamme myös materiaalia kiusaamisen ehkäisyyn sekä perhepäivähoidon ja vuorohoidon tueksi.
Uutinen

Suomalaiskoulut ehdolla eurooppalaisen liikuntapalkinnon saajiksi

Kolme suomalaista koulua on ehdolla Euroopan komission #BeActive-palkinnon saajaksi. Ehdolla ovat Jyrängön koulu Heinolasta, Minna Canthin koulu Kuopiosta sekä Onkilahden yhtenäiskoulu Vaasasta.
Tiedote

Maahanmuuttajien kielenopetukseen ja kotoutumiseen lisävauhtia

Opetushallitus on myöntänyt yli 8 miljoonaa euroa valtionavustusta 73 hankkeelle, jotka edistävät maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kielenopetusta ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Erityisesti painotettiin hankkeita, jotka edistävät yhteistyötä eri toimialojen kesken ja jotka tavoittelevat laajempaa alueellista tai valtakunnallista vaikuttavuutta.
Uutinen

Ongelmia tasa-arvoavustusten maksuissa

Opetushallituksen maksamia valtion erityisavustuksia esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin on ohjautunut väärille tileille. Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon keskus Palkeet selvittää virhettä. Jos huomaatte avustuksen ohjautuneen väärälle tilille eikä pankki ole ottanut alkuviikon aikana teihin yhteyttä, pyydämme olemaan yhteydessä pankkiinne.
Uutinen

Koulutusvienti vauhdittuu Taiwaniin

Opetushallitus on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen taiwanilaisen Startlight Foundationin kanssa.
Uutinen

Yhteisvastuuta ja käytännön oppimiskokemuksia – Euroopan solidaarisuusjoukot käyntiin toden teolla

Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät kesäkuussa 2018 sopuun Euroopan solidaarisuusjoukkojen rahoituksesta ja niiden oikeudellisen rakenteen vahvistamisesta. Yhteisymmärryksen myötä Euroopan solidaarisuusjoukkojen toiminta tulee saamaan oman budjetin ja oikeudellisen aseman uutena EU-ohjelmana vuosille 2018–2020.