Uusimmat

Uutinen

Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootaan yhteen – vaiheittain rakentuvan palvelun ensimmäistä versiota voi jo kokeilla

Koski-hankkeen myötä omat tutkintonsa ja opintosuorituksensa voi nähdä kootusti yhdestä paikasta. Omia tietojaan voi katsella jo nyt, mutta varsinaiset toiminnallisuudet tulevat käyttöön Oma Opintopolku -palvelun kautta myöhemmin keväällä.
Uutinen

Uusi varhaiskasvatuslaki korostaa lapsen etua ja henkilöstön koulutustasoa – laki lausuntokierrokselle

Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt tiistaina esitysluonnoksen uudeksi varhaiskasvatuslaiksi laajalle lausuntokierrokselle. Uusi laki vahvistaa varhaiskasvatuksen laatua nostamalla henkilöstön koulutustasoa ja selkiyttämällä tehtävänimikkeitä. Luonnoksessa lähtökohtana on entistä vahvemmin lapsen etu.
Uutinen

Työelämätoimikuntien toiminta käyntiin

Opetushallitus on asettanut 39 työelämätoimikuntaa, joiden tehtävänä on omalta osaltaan varmistaa ammatillisen koulutuksen laatua ja osallistua sen kehittämiseen tutkintorakenteen, tutkintojen ja perusteiden kautta. Jokaisessa toimikunnassa on mukana opetusalan ja työelämän edustajia. Jäsenet on valittu työelämäjärjestöjen tekemien esitysten ja avoimen jäsenhaun perusteella.
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus kutsuvat viettämään saamelaisten kansallispäivää!

Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6. päivänä helmikuuta. Se on toistaiseksi melko nuori juhlapäivä, sillä suomalaiseen almanakkaan päivä merkittiin vuonna 2004. Kansallispäivästä päätettiin kuitenkin jo vuonna 1992 ja juhlapäivän juuret juontavat yli sadan vuoden taakse, vuoteen 1917.
Uutinen

Kuukauden tilasto: Väestön ikärakenne ja koulutustaso

Vuonna 2016 oli Suomen 15 vuotta täyttäneestä väestöstä 71,4 % suorittanut jonkin perusasteen jälkeisen tutkinnon. Lukumääräisesti eniten suoritettiin toisen asteen ammatillisia tutkintoja.
Tiedote

Kieltenopetuksen varhaistaminen etenee – haettavana 4,3 miljoonaa kehittämisavustuksia

Opetushallitus on avannut kieltenopiskelun varhentamiseen tarkoitettujen erityisavustusten haun lukuvuodelle 2018–2019. Avustushaku on järjestyksessä toinen. Avustuksella varmistetaan, että vuonna 2017 käynnistyneet kielenopetuksen kehittämishankkeet jatkuvat ja mahdollistetaan uusien hankkeiden käynnistäminen. Avustuksia on haettavissa 4,3 miljoonaa euroa.
Uutinen

Hyvinvointia ja intohimoa oppimiseen – kaikille!

Educa 2018 -messut keräsivät ennätysyleisön eli 17 900 kävijää Helsingin Messukeskukseen 26.-27.1. Opetushallitus oli mukana messuilla kolmen osaston sekä useiden asiantuntijaesitysten voimin.
Tiedote

Move!-mittaukset 2017: Huoli lasten ja nuorten fyysisestä toimintakyvystä on aiheellinen

Syksyn 2017 Move!-mittausten tulokset osoittavat, että oppilaiden väliset erot fyysisessä toimintakyvyssä ovat suuria. Osa koululaisista saa mittauksista hyviä tuloksia ja osa huolestuttavia. Erityisenä huolenaiheena on poikien liikkuvuus: 30 prosenttia kahdeksasluokkalaisista pojista ei esimerkiksi pysty ojentamaan alaselkäänsä täysistunnassa. Fyysistä toimintakykyä on kuitenkin mahdollista kehittää liikkumalla ja harjoittelemalla. Move!-järjestelmän myötä tilannetta voidaan myös aiempaa luotettavammin seurata. Opetussuunnitelman perusteisiin sisältyvät Move!-mittaukset saavuttavat poikkeuksellisen laajan kattavuuden. Nyt tuloksia kirjattiin 50 000 viidesluokkalaiselta ja 10 000 kahdeksasluokkalaiselta. Valtakunnallinen raportti tuloksista julkaistaan 26.1.2018.
Uutinen

Euroopan komissio on käynnistänyt julkisen kuulemisen uudesta EU-ohjelmakaudesta

EU:n monivuotinen rahoituskehys on voimassa vuoden 2020 loppuun asti. Euroopan komissio on käynnistänyt julkisen kuulemisen, jolla kerätään eri osapuolten näkemyksiä tulevan uuden EU-ohjelmakauden osalta.
Uutinen

Mitä tilastot kertovat koulutuksesta Suomessa vuonna 1917?

Itsenäistyneessä Suomessa miltei kaikki osasivat lukea ja lähes puolet myös kirjoittaa, vaikka oppivelvollisuutta ei vielä ollut. Jokaisessa kunnassa oli kansakoulu, jota usein käytiin kiertokoulun muodossa. Vain harva jatkoi opintojaan kansakoulun jälkeen.
Uutinen

Koulupäivän aikaisella liikunnalla on monia myönteisiä vaikutuksia oppimiseen

Viime vuosina on saatu paljon uutta tutkimustietoa koulupäivän aikaisen liikunnan vaikutuksista oppimiseen. LIKES-tutkimuskeskus ja Opetushallitus ovat julkaisseet katsauksen, jossa esitellään vuosien 1990–2016 aikana tiedelehdissä julkaistuja tutkimuksia tästä aihepiiristä. Yhteistä tutkimuksille on, että koulupäivän aikaisella liikunnalla on monia myönteisiä vaikutuksia lasten oppimiseen ja oppimistuloksiin.
Uutinen

Opetusteknologian suurtapahtuma BETT käynnistyi Lontoossa ‒ Opetushallitus mukana messuilla

Euroopan suurin opetusteknologiaan keskittyvä tapahtuma BETT järjestetään Lontoossa 24.‒27. tammikuuta. Opetushallitus järjestää messujen yhteydessä Nordic@BETT-seminaarin yhdessä muiden Pohjoi smaiden kanssa. Koulutusviennin kasvuohjelma Education Finlandilla on messuilla oma osasto.
Tiedote

Varhaiskasvatukseen ensimmäistä kertaa oma ruokailusuositus

Ruokailusuositus on yhteinen työkalu lasten ruokailun ja ruokakasvatuksen toteuttamisessa, kehittämisessä, seurannassa ja arvioinnissa. Suositus on laadittu Valtion ravitsemusneuvottelukunnan...
Uutinen

Tule kanssamme Educaan – intohimona oppiminen!

Opetushallitus osallistuu Educa 2018 -messuille 26.-27.1.2018 sekä omalla osastolla että yhteistyökumppanina opetus- ja kulttuuriministeriön osastolla, jossa teemana on ammatillisen koulutuksen reformi.
Uutinen

Opetushallitus selvitti lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta opiskelijalle aiheutuvia kustannuksia

Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön pyynnöstä selvittänyt, millaisia kustannuksia lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta aiheutuu opiskelijoille ja heidän perheilleen. Osana selvitystä arvioitiin, kuinka monelle nuorelle toisen asteen koulutuksesta aiheutuvat kustannukset ovat muodostuneet tai voivat muodostua kouluttautumisen esteeksi.
Uutinen

Opetushallituksen päättämät taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2017 on julkaistu ePerusteet-palvelussa

Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2017 on julkaistu ePerusteet-palvelussa. Palvelu tarjoaa koulutuksen järjestäjille työkalun paikallisen opetussuunnitelman laadintaan. Opetushallitus antaa palvelun käyttöönoton tueksi ohjausta sekä tuottaa verkkoon tukimateriaalia.
Uutinen

Reformilähettiläiden verkosto tukemaan ammatillisen koulutuksen uudistusta

Ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanon tueksi perustetaan reformilähettiläiden verkosto. Verkoston 20 asiantuntijaa eri puolilta Suomea tukee opettajia ja muuta oppilaitoksen henkilökuntaa reformin käytännön toteutuksessa. Reformilähettilästoiminta on osa laajaa ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanon tukiohjelmaa, johon opetus- ja kulttuuriministeriö on varannut noin 60 miljoona euroa vuosille 2017–2020.
Tiedote

Varhaiskasvatukseen ohjeet uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä

Opetushallitus on laatinut ensimmäistä kertaa ohjeet uskonnollisten tilaisuuksien ja uskonnollista ainesta sisältävien juhlien järjestämisestä varhaiskasvatuksessa.
Uutinen

Kielten opiskelu alkaa yhä useammin ensimmäisellä luokalla

Kielitaito, kieltenopetus ja kielivalinnat ovat nyt huomion kohteena. Yhä useammissa kunnissa tarjotaan mahdollisuus aloittaa ensimmäisen vieraan kielen eli A1-kielen opiskelu ensimmäisellä luokalla. Kielten varhentamisen kokeiluilla etsitään uusia keinoja kehittää kieltenopetusta. Myös toisen kotimaisen kielen kokeilu on alkanut.
Tiedote

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kevään yhteishaku alkaa

Korkeakoulujen kevään yhteishaun ensimmäinen hakuaika alkaa tiistaina 9.1. klo 8 ja päättyy keskiviikkona 24.1. klo 15. Hakemuksen voi tehdä Opintopolku-palvelussa.