Ajankohtaista
Uusimmat
Tiedote
Ammatillisen koulutuksen ja lukion uudet opiskelijat valittu
Kevään yhteishaussa ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen haki 71 800 hakijaa, joista 64 970 sai opiskelupaikan. Peruskoulun päättäviä hakijoita oli 58 630, joista 96 % sai opiskelupaikan (viime vuonna 95 %).
Uutinen
Opetushallituksen Cygnaeus-palkinto 2020 nostaa esiin osallisuutta ja saavutettavuutta edistäviä toimintatapoja
Opetushallitusta edeltäneen Kouluhallituksen aikoinaan perustamaa Cygnaeus-palkintoa myönnettiin alun perin elämäntyöpalkintona. Vuonna 2019 palkintoa alettiin jakaa uudistuneena.
Tiedote
Korkeakoulujen vieraskielisiin koulutuksiin ja Taideyliopistoon opiskelupaikka yli 5000 opiskelijalle
Korkeakoulujen vieraskielisiin ja Taideyliopiston koulutuksiin hyväksyttiin tänä vuonna noin kaksinkertainen määrä uusia opiskelijoita kuin vuosi sitten. Edelliseen vuoteen verrattuna haussa oli nyt...
Uutinen
Opetushallituksen kysely tarjoaa kattavan kuvan oppimateriaalitilanteesta juuri ennen koronavirusta
Opetushallitus selvitti loppuvuodesta 2019 opettajien ja virkamiesten näkemyksiä oppimateriaalien nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Valtakunnallisen kyselyn tulokset tarjoavat hyödyllistä tietoa esimerkiksi oppimateriaalien kustantajille ja tuottajille. Lisäksi ne piirtävät kokonaiskuvaa tilanteesta juuri ennen koronavirusta ja kertovat siitä, miltä pohjalta epidemian aiheuttamiin poikkeusjärjestelyihin lähdettiin.
Uutinen
Erasmus+ -ohjelman budjettiin esitetään edelleen merkittävää kasvua
Komission budjettiesitys tarkentaa toukokuussa 2018 tehtyä budjettiesitystä, ja sen myötä myös eri EU:n yhteistyöohjelmille suunniteltua budjettia. Uudessa esityksessä Erasmus+ -ohjelman budjetiksi esitetään 24,6 miljardia euroa.
Tiedote
Korkeakoulujen yhteishaun todistusvalintojen tulokset julkaistu
Korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa suoraan todistuksen perusteella hyväksyttiin 21 400 opiskelijaa, joista 84 % oli ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevia.
Uutinen
Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö lähettävät kevätjuhlatervehdyksen päiväkoteihin, kouluihin ja oppilaitoksiin
Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö lähettävät päiväkoteihin, kouluihin ja oppilaitoksiin sähköisen kevätjuhlatervehdyksen. Tervehdykset ovat koulujen ja oppilaitosten käytettävissä opetus- ja kulttuuriministeriön YouTube-kanavalla ja ladattavissa valtioneuvoston kuvapankissa perjantaina 29.5. klo 9. Koulut ja oppilaitokset voivat hyödyntää videomateriaalia osana omia kevätjuhlia sekä varhaiskasvatuksen toimipaikoissa että kouluissa.
Blogi
Opetushallitus toivottaa hyvää kesää
Monet asiat ovat viime aikoina muuttuneet ja olemme eläneet epävarmoja aikoja. Yksi on kuitenkin varmaa: kesä koittaa, puihin tulee lehtiä ja kukat puhkeavat. Poikkeustilanteesta huolimatta oppiminen jatkui, tavoitteita saavutettiin ja nyt on ansaittu loman aika.
Uutinen
Erasmus+ - ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmissa ulkomaanjaksot voi aloittaa virtuaalisesti
Kansainvälinen yhteistyö jatkuu virtuaalisesti. Komission linjauksen mukaan esimerkiksi ulkomaanjaksot voi aloittaa virtuaalisina ja niitä voi jatkaa kohdemaassa sitten, kun tilanne sen sallii. Myös kehittämishankkeiden tapaamisia voi järjestää virtuaalisina.
Uutinen
Lähiopetukseen on palattu – huomioita perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille
Koronaviruksen leviämistä tulee edelleen aktiivisesti ehkäistä varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Tutustu Opetushallituksen laatimiin tukimateriaaleihin perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämisen tueksi.
Uutinen
Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2020–2021
Useimmat kunnat ovat julkaisseet esiopetuksen, perusopetuksen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten sekä aikuislukioiden työ- ja loma-ajat verkkosivuillaan. Lukuvuoden 2020─2021 koulutyö käynnistyy lähes kaikissa peruskouluissa viikolla 33, yleisimmin 12. elokuuta 2020. Kouluvuosi päättyy lauantaina 5. kesäkuuta 2021.
Tiedote
Kouluvuosi päättyy poikkeuksellisissa olosuhteissa – valmistuvien määrässä ei suuria muutoksia
Kouluvuosi päättyy peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa 30.5. Peruskoulun päättötodistuksen saa tänä keväänä arviolta noin 59 000 oppilasta. Perusopetuksen päättävien määrän...
Uutinen
Korona-ajan tulomenetyksiä kompensoidaan vapaan sivistystyön ylläpitäjille ─ valtionavustus haettavaksi 20.5.2020
Valtionavustuksia jaetaan yhteensä noin 21,5 miljoonaa euroa. Avustusta voivat saada niiden vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitäjät, joiden taloudellisen tuen tarve on aiheutunut koronaviruksen...
Uutinen
Perusopetuksen ohjetta poissaoloihin 14.5. alkaen on täsmennetty
Perusopetuksessa siirryttiin kaikilta osin noudattamaan normaaliolojen lainsäädäntöä 14.5.2020 alkaen. Poissaoloissa periaate on se, että lupa poissaoloon on haettava koululta ja syy on perusteltava...
Uutinen
Lukutaito vahvaksi verkostoyhteistyöllä: Lukuliike avaa kaksi valtionavustushakua lukutaidon kehittämiseksi
Opetushallituksen Lukuliike laajentaa toimintaansa avaamalla kaksi valtionavustushakua lukutaidon edistämiseksi. Haettavana on yhteensä noin miljoona euroa. Tarkoituksena on integroida lukutaito vahvemmin osaksi kuntien ja yhteisöjen toimintaa sekä kehittää eri toimijoiden yhteistyötä.
Uutinen
Muutoksia korkeakoulujen yhteishaun aikatauluun
Kevään toisen yhteishaun tulosten julkaisun takarajaa siirretään viikolla eteenpäin. Kaikki tulokset julkaistaan viimeistään keskiviikkona 15.7.2020. Lisäksi opiskelupaikan vastaanoton takaraja...
Blogi
Miltä muutoksen johtaminen näyttää poikkeusoloissa?
Kasvatus- ja koulutusalalla siirryttiin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin vain muutamassa päivässä. Tässä tilanteessa muutoksen johtaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen ovat nousseet entistä tärkeämmiksi asioiksi. Mitkä ovat opit tästä ajasta tulevaisuutta varten?
Blogi
Lukuvuoden päätöstä edeltävillä viikoilla rakennetaan siltaa tulevaan
Koronaepidemian vuoksi tehtyjen rajoituksien purkaminen konkretisoituu torstaina 14.5., kun esi- ja perusopetuksen oppilaat palaavat kouluun ja suositus lasten jäämisestä kotiin varhaiskasvatuksessa poistuu. Etäopetuksesta siirrytään takaisin lähiopetukseen tuttujen normaaliolojen lakien ja opetussuunnitelmien mukaisesti.
Uutinen
Muistettavaa 14.5. alkavaan perusopetukseen, varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen
Mitä tulee huomioida, kun valmistaudutaan siihen, että koululaiset palaavat lähiopetukseen vielä tällä kevätlukukaudella? Miten järjestetään opetus ja esiopetus sekä varhaiskasvatus siten, että huomioidaan terveysviranomaisten ohjeistus tartuntojen ehkäisemiseksi?
Uutinen
Koronavirusepidemiasta johtuvien koulutusta koskevien rajoitusten purkamista jatketaan
Valtioneuvoston 4.5.2020 tekemän linjauksen mukaan valmiuslain nojalla säädetyt järjestämisvelvollisuuden rajoitukset puretaan 14.5.2020 lukien oppivelvollisuusiän ylittäneille annettavassa...