Uusimmat

Uutinen

Yleissivistävän koulutuksen liikkuvuus laski lukuvuonna 2019-2020 – koronaepidemian aikana korostuu kotikansainvälisyys

Peruskoulujen ja lukioiden lukuvuoden 2019-2020 kansainvälinen liikkuvuus oli selvästi lukuvuotta 2018-2019 vähäisempää johtuen erityisesti kevään 2020 poikkeusoloista. Laskeneista luvuista huolimatta monet samat trendit ovat kuitenkin näkyvissä.
Uutinen

Opetushallitus rakentaa uuden palvelun oppivelvollisuuden valvontaan

Hallitus on esittänyt oppivelvollisuuden jatkamista 18 ikävuoteen asti. Tätä uudistusta varten Opetushallitus rakentaa uuden sähköisen palvelun, jossa oppivelvollisuutta valvovat virkailijat voivat...
Tiedote

Tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakointi jatkuu Osaamisen ennakointifoorumissa

Osaamisen ennakointifoorumin ensimmäinen toimikausi lähestyy loppuaan. Foorumi on tuottanut runsaasti tietoa tulevaisuuden osaamis- ja koulutustarpeista. Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt jatkaa toimintaa uudella nelivuotiskaudella.
Uutinen

Move!-mittaukset 2020: lasten ja nuorten kestävyyskunto heikentyy, muu fyysinen toimintakyky ennallaan

Lasten ja nuorten kestävyyskunto on heikentynyt, mutta muilla fyysisen toimintakyvyn osa-alueilla ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Tuloksissa on kuitenkin maakunnallista vaihtelua. Istuva elämäntapa ja yksipuolinen liikunta näkyvät myös kehon liikkuvuuden haasteissa. Nämä ovat havaintoja syksyn 2020 Move!-mittausten tuloksista.
Uutinen

Koronatilanne vaihtelee alueittain: poikkeuksellisiin opetuksen järjestämistapoihin on vaihtoehtoja

Vaihtoehdot tilanteeseen, jossa lähiopetusta ei pystytä järjestämään Poikkeukselliset opetusjärjestelyt Jos tilanne niin vaatii, poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin kuten etäopetukseen voidaan...
Uutinen

Uudet lukutaidot -ohjelmassa laaditaan kuvaukset digitaitojen opettamisen tueksi

Opetushallituksessa on käynnissä Uudet lukutaidot -kehittämisohjelma, jolla vahvistetaan lasten ja nuorten digiosaamista varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa. Ensi vuoden alkupuolella valmistuvat pedagogisen toiminnan kuvaukset ja oppilaan osaamisen osoittamisen kuvaukset digitaitojen opettamisen tueksi.
Uutinen

Muuttaako korona-aika koulua? – Kuuntele Opetushallituksen uusin podcast-jakso

Etäopetusjakso viime keväänä toi lisää tietoa oppilaiden erilaisista oppimistyyleistä ja koulun yhteisöllisestä merkityksestä yhteiskunnassa. Se myös nosti esiin opettajien ja oppilaiden sekä...
Tiedote

Koulutusalalla työskentelevien määrä laskee selvästi vuoteen 2035 mennessä – jatkuvan oppimisen mahdollistamiseen ja koulujen toimintakulttuurin kehittämiseen panostettava

Tulevaisuudessa kouluverkko harvenee ja koulutusalan henkilöstön määrä vähenee. Oppimisen tavat moninaistuvat, oppimisympäristöt ja oppimispolut henkilökohtaistuvat sekä koulutus- ja opetusteknologioita hyödynnetään yhä enenevissä määrin.
Uutinen

Työterveyslaitokselta ohje päiväkodeissa ja kouluissa työskentelevien korona-altistumisen ehkäisyyn

Työterveyslaitos on julkaissut koronavirukselle altistumisen ehkäisemistä koskevat ohjeet, jotka on suunnattu päiväkodeille ja kouluille sekä muille työpaikoille, joissa järjestetään varhaiskasvatuslaissa ja perusopetuslaissa tarkoitettua varhaiskasvatusta ja opetusta.
Tiedote

Sivistysalan johtajista suurin osa katsoo sopivansa myös muiden alojen johtotehtäviin

Opetushallitus, Sivistystyönantajat ja Kuntaliitto ovat syksyllä 2020 keränneet kattavalta joukolta kasvatus-, koulutus- ja tutkimusalan sekä kuntien sivistystoimen esimiehiä ja johtajia näkemyksiä johtamisesta muuttuvassa toimintaympäristössä. Lisäksi kysyttiin esimiesidentiteetistä ja etätyöstä. Vastauksia saatiin 1600 johtajalta ja esimieheltä. Kasvatus-, koulutus- ja tutkimusalan johtajista ja esimiehistä 70 prosenttia uskoisi pärjäävänsä johtotehtävissä hyvin tai erinomaisesti muilla aloilla.
Uutinen

Mediataitotehtäviä koululaisille – Ylen Lahjoita puhetta -hankkeen tehtäväpaketit ja uusi pakopeli ovat nyt opettajien käytössä

Yle on koonnut 4.-6. luokille, 8.-9. luokille ja lukioille mediataitopaketit, joista saa 1-2 oppitunnin mittaisen kokonaisuuden. Niiden palasia voi käyttää myös yksittäin eli valikoiden.
Tiedote

Korkeakoulujen syksyn yhteishaun valintojen tulokset on julkaistu

Korkeakoulujen syksyn yhteishaussa haki tänä vuonna 8 000 hakijaa enemmän kuin viime syksynä. Tämän vuoden 38 100 hakijasta opiskelupaikan sai yli 8 500. Hyväksyttyjä on noin 1 500 enemmän kuin viime...
Uutinen

Korona hankaloittaa vaihto-opiskelijoiden lisäksi myös Suomeen tulevien tutkinto-opiskelijoiden tilannetta

Koronapandemia on vaikuttanut merkittävästi korkeakoulujen kansainväliseen opiskelijaliikkuvuuteen. Opetushallitus on selvittänyt vuoden mittaan tilannekuvaa useammallakin kyselyllä liikkuvuuden määristä ja korkeakoulujen järjestelyistä. Tuorein kysely osoitti, että korona on hankaloittanut vaihto-opiskelijoiden lisäksi monin tavoin myös korkeakoulujen ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden tilannetta.
Uutinen

Finna.fi-palvelusta löydät nyt myös avoimet oppimateriaalit

Suomen tiede- ja kulttuuriaineistot yhteen kokoavan Finnan valikoimaan ovat tulleet mukaan myös avoimet oppimateriaalit. Oppimateriaaleja voit vapaasti hyödyntää oman osaamisen kehittämisessä, opiskelujen parissa tai opettajan työssä.
Uutinen

Saamen kielen etäopetushanke palkittiin vuoden 2020 Cygnaeus-palkinnolla

Cygnaeus-palkinnon saaja julkistettiin maanantaina 23.11. järjestetyssä verkkotilaisuudessa. Tänä vuonna palkinto myönnettiin saamen kielen etäopetushankkeelle. Palkintokriteereissä korostettiin tällä kertaa erityisesti osallisuutta, saavutettavuutta ja inkluusiota sekä rohkeutta käyttää uusia opetusmenetelmiä.
Uutinen

Muistathan: sivuiltamme löytyy tietoa ja tukimateriaalia erilaisiin koronavirusepidemian aiheuttamiin tilanteisiin

Tukimateriaali ja suositukset perustuvat THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön suosituksiin ja ohjeistuksiin. Sivuiltamme löydät tukimateriaalit eri tilanteisiin, kuten lähiopetukseen, yksittäisiin...
Uutinen

Koululiikunta on erityisen tärkeää korona-aikana

Tutkimustulokset osoittavat, että korona on vähentänyt koululaisten fyysistä aktiivisuutta. Tässä tilanteessa koululiikunnan merkitys on entisestään kasvanut. Kouluissa voi toteuttaa monipuolista liikuntaa koronaan liittyvistä rajoituksista huolimatta. Ohjeita opetuksen turvalliseen järjestämiseen saa Opetushallituksen korona-aiheisten UKK-vastausten listalta.
Uutinen

Hyvä ja turvallinen koulupäivä auttaa lapsia ja nuoria suhtautumaan myönteisesti tulevaisuuteen

Maailman suurimmassa vanhempainillassa keskusteltiin hyvän koulupäivän tekijöistä, kaverisuhteiden merkityksestä ja siitä, mitkä asiat vahvistavat lasten ja nuorten tulevaisuususkoa. Kaikkiaan reilut 3 000 koululaisten vanhempaa kokoontui seuraamaan illan lähetystä ja osallistumaan keskusteluun.
Uutinen

Korona edellyttää erityisjärjestelyjä loppuvuoden juhlissa

Varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa voi järjestää juhlia, mikäli järjestelyissä pystytään noudattamaan voimassa olevia suosituksia ja paikallinen koronatilanne juhlimisen sallii. Päätökset juhlista tehdään paikallisesti. Tarkempaa ohjeistusta juhlien järjestämiseen löydät korona-aiheisten UKK-vastaustemme listalta.
Uutinen

EU:n koulutuksen seurantakatsaus 2020: Suomi kuuluu vertailun mallioppilaisiin, mutta myös parannettavaa on 

Education and Training Monitor vertailee EU-maiden koulutusjärjestelmiä ja niiden kehitystä. Seurantakatsauksen tavoitteena on edistää keskustelua koulutuksen avainteemoista ja tuottaa tietoa...